• Admin

VAINOHARHAISUUS LEVIÄMISVAIHEESSA SUOMESSA

Covid-19 alkaa olla jo mennyttä aikaa Itämeren maissa ja esimerkiksi Benelux-maissa. No, pelokkaat suomalaiset tietysti tulevat vähän jälkijunassa, kun muualla on eletty vapaammin ja ilman maskia jo pitemmän aikaa. Koronapassitkin on olleet muualla käytössä, mutta Suomessa asiaa vielä pohditaan ja luonnostellaan.

Media, poliitikot ja muut viralliset toimijat ovat pelotelleet suomalaiset hiljaisiksi ja nöyriksi koronan odottajiksi. Suomessa maaperä tällaiselle joukkohysterialle ja pelolla johtamiselle onkin otollinen. Se uppoaa kansaan hyvin.


Sama pätee myös suhteessa Venäjään. Median edustajat tietävät, että pelottelu Venäjällä myy hyvin. Nöyrät, pelokkaat ja yksinkertaiset kansalaiset uskovat helposti, kun kirjoitetaan jotakin, mikä demonisoi Venäjää. Tämä tuli jälleen hyvin esille Esko Ahoa koskevassa kirjoittelussa.

Suomesta on lähdetty historian saatossa töihin Kanadaan, Ruotsiin, Minnesotaan ja muualle Yhdysvaltoihin ja esimerkiksi pahamaineisessa Irakissa oli paljon suomalaisia suurissa rakennusprojekteissa. Nykyään suomalaisia työskentelee Afrikassa, Kiinassa, Espanjassa, Arabiemiraateissa, Virossa ja missä tahansa muualla ympäri maailmaa.

Silti yhden hallitusammattilaisen asiantuntijatehtävät venäläisessä pankissa saa koko Suomen pelkäämään miehitetyksi tulemista. Onpas kummallista.


Entä sitten Belgia? Tuhatkunta suomalaista työskentelee Brysselissä EU-viroissa ja erilaisissa lobbaustehtävissä. Ja mihin tämä on johtanut? Suomella vaan maksatetaan enemmän ja Suomen kilpailukyky heikkenee muiden maiden vahvistuessa. Tunnetusti moni EU:n etua Suomen kustannuksella ajanut poliitikko on lähtenyt sitten Suomesta EU-virkamieheksi. Epäilemättä Suomen nykyisillekin Eurososialisteille järjestyy EU-virka, kun hallitustaival tulee päätökseen ja on aika jättää uppoava laiva.


On se hassua. Tuhat suomalaista Brysselissä aiheuttaa suuret menot veronmaksajille ja itsenäisyydestä luopumisen. Sen sijaan yksi tai kaksi suomalaista koittaa saada Suomea ja Venäjää tekemään vähän enemmän yhteistyötä, mistä olisi taloudellistakin hyötyä, niin siitä sitten nostetaan hirveä haloo.


Toinen juttu on sitten nämä kiinteistökaupat. Iltalehti nosti jälleen esille tuon Puumalan tapauksen. Se on oikeasti vähän huvittavaa, miten jotkut kuvittelevat Saimaan vesireitin olevan jotenkin strategisesti tärkeä. Kyllä siinä on Suomi polvillaan, jos ei Lappeenrannasta pääse järviä pitkin Savonlinnaan ja Joensuuhun? Savonlinnan vaneritehdaskin henkii 70-lukua, ainakin sisältäpäin. Ihme kun ei sitä vielä ole lopetettu. Joensuuhun tulee keskimäärin laiva joka toinen päivä tämän vuoden sulan veden kaudella.

Höyrylaivojen ja tukkilauttojen aika on ohi. Tosin UPM vielä hinaa tukkilauttoja järvillä.


Jos joku konflikti alkaisikin, niin tuskin venäläiset ihan ensimmäisenä kiirehtisivät tuota vesireittiä sabotoimaan. Ja jos haluaisivatkin tehdä niin, siihen tuskin tarvitaan kesämökkiä reitin varrella. Käyt räjäyttämässä jonkun sillan sen vesireitin yltä. Tai ammut singolla yhdenkin laivan kylkeen reiän, niin siinä on reitti tukossa ja pitkään. Jos tilanne on tällainen, niin silloin voi olla maanteilläkin liikenne poikki aika monesta kohtaa. On vähän suurempiakin huolia kuin syväväylä Joensuuhun.


On ihmetelty, miksi sinne mökkisaareen rakennetaan niin suuria rakennuksia. Majoitusrakennukset on noin 420, 530 ja 150 neliömetriä, ja lisäksi 70 neliön tallirakennus. Iltalehden toimittajan mukaan tässä olisi majoitustiloja arviolta sadalle henkilölle. Pikkuisen yliampuva arvio saattaa olla se. Onko tämä todella "jättiprojekti", niin kuin Iltalehti kirjoittaa?


Jos on majoitustoiminnasta ja kesämökin vuokraamisesta kyse, niin kai siellä pitää jonkun verran tilaa olla. Ei rakenneta pieniä leikkimökkejä, niin kuin joskus vuosikymmeniä sitten.

Omistaja on kuitenkin miljardööri. Moni suomalainenkin rakennuttaisi hienon vapaa-ajan kohteen, jos olisi monta miljardia käytettävissä. Maailmalla rikkailla ihmisillä on todella isoja huviloita, kartanoita ja rancheja. Suomessa ei vaan olla oikein totuttu siihen, jos joku panostaa vähän enemmän. Tarvitaan poikkeuslupa.


Tyhjä kortti jäi Suomen käteen silloinkin, kun Airiston Helmen kiinteistöt raidattiin raskaasti aseistettujen poliisien toimesta. Ei sieltä löytynyt aseita, ei bunkkereita, ei salaista sotilasporukkaa, minisukellusveneiden satamaa, viestintävälineitä, tutkia, sammakkomiehen varusteita, tunneleita tai muutakaan epäilyttävää.

Hyvä että se kohde tarkistettiin, kun siitä niin paljon oli puhuttu. Se oli jännittävä juttu. Mutta lopulta vain paljon melua tyhjästä.

Jos Airistossa ei ollut mitään vihamieliseen toimintaan liittyviä rakennelmia tai varusteita, niin melko epätodennäköistä on, että niitä tulisi myöskään Puumalaan.

Veroasioiden ja kirjanpidon laiminlyöminen on tietysti huono juttu, mutta eipä tuo niin ihmeellistä ole. Tavallaan ymmärrettävääkin, jos jotakin ulkomaista miljonääriä ei jaksa kiinnostaa suomalainen byrokratia, vaan maksaa palkat käteisellä ja hoitaa muutenkin asiat suoraviivaisella tyylillä. Suomessa tällainen varakkaan henkilön hieman röyhkeäkin toiminta herättää epäilyksiä. Ja jos on vielä venäläinen... silloin voi mielikuvitus lähteä laukkaamaan. Mitähän ne oikein puuhailee... jotakin hämärää tässä nyt on...

No, onpahan Puumalassa ollut kylän eläkeläisille ja muille kyläläisille juoruilun aihetta ja vähän jännitystä elämään. Joku kylän ukoista on sitten päättänyt uskaltautua menemään lakki kourassa nimismiehen puheille. Että eikö tätä pitäsi tutkia.

Vertailukohteena voidaan pitää Airiston Helmen lisäksi Ruokolahden leijonaa. Epäilykset, kuvitelmat ja juorut ovat paisuneet suuremmiksi kuin tylsä totuus.


Kun on kyse Venäjästä, suomalaisen aivot reagoivat voimakkaasti. Tämä voi johtaa jopa vainoharhaisuuteen eli paranoiaan. Se on herkästi leviävä tauti, ja sen osalta olemme nyt selkeästi leviämisvaiheessa.




VIHREITÄ MIEHIÄ SAIMAALLE?

VENÄLÄISET KIINNOSTUNEITA VESIREITEISTÄ?

SAIMAALLA TAPAHTUU KUMMIA

(kuvat mil.ru)






Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

SUOMEN ILMAVOIMIEN VAARALLINEN PROVOKAATIO

Venäläisten lentäjien rauhallinen, syksyinen lentopäivä Itämeren yllä sai karmivan käänteen, kun Suomen ilmavoimien Hornet-hävittäjät syöksyivät ahdistelemaan rutiinilennolla olleita venäläisiä. Viatt