• Admin

ALOITUSPOSTAUS: LAAJENNETAAN NÄKEMYSTÄ VENÄJÄSTÄ

(aloitettu lauantaina 24.4.2021)


Tämä sivusto on perustettu siksi, että voisimme oppia näkemään suuren naapurimaamme hieman eri valossa. Kuten tämän sivuston infotekstissä ABOUT-sivulla sanotaan, meidän suomalaisten kuva Venäjästä on usein auttamatta liian yksipuolinen. Sanotaan se suoraan: monilla on väärä kuva Venäjästä.

venäjä suomi blogi info
SUOMEEN LISÄÄ TIETOA VENÄJÄSTÄ


Monet tuntuvat ajattelevan, että Venäjästä kuulemamme asiat kantautuvat jostakin kaukaa mystiseltä pahan akselilta, rautaesiripun takaa. Median kautta välittyy yksipuolinen ja jopa virheellinen kuva Venäjästä. Hyvät uutiset eivät ole osa tarjontaa.


Ei toki käy kieltäminen, etteikö naapurimme tietyissä asioissa käytä joskus liiankin kovia otteita kansainvälisillä kentillä. Myös Venäjän valtion politiikka ei ole yhtä sovittelevaa kuin mihin olemme tottuneet Suomessa, sillä me olemme osa läntistä maailmaa ja olemme jo kauan eläneet rauhan vuosia ja taloudellisen kasvun ja hyvinvoinnin vuosia.


Eikö silti olisi hyvä etsiä Venäjästä myös hyviä puolia? Niin kuin kaikissa ihmisissä, niin myös kaikissa valtioissa on sekä hyvät että huonot puolensa.

Monesti ihmisillä on jonkinlainen alitajuinen taipumus nähdä toisissaan ensimmäisenä mahdolliset heikkoudet tai huonot puolet. Niihin kiinnitetään helposti huomiota. Kuitenkin kaikista löytyy jotakin hyvää, varsinkin jos kunnolla tutustuu.

Toisaalta huomaamme kyllä heti, jos joukossa on joku erityisen kaunis ihminen. Silti hän voi olla todellisuudessa ikävä tyyppi.

Hieman samoin on asia valtioiden kanssa: niitä on paljon erilaisia. Moni maa on lämmin ja kaunis, mutta köyhä. Joku toinen maa on kylmä ja pimeä, mutta ihmisten elintaso on korkea.


Meidän on hyvä muistaa, että koko maailma ei ole samanlainen kuin Eurooppa. Ajatellaan vaikka Kiinaa, Pohjois-Koreaa, Irania ja muita muslimimaita, Ajatellaan Intiaa, Kaakkois-Aasiaa, sen maita, kulttuureja ja ihmisiä siellä. Ajatellaan Afrikkaa ja vaikka Meksikoa.

Niin monia valtioita ja erilaisia kulttuureja, että Eurooppa alkaa tuntua pieneltä, vaikka tietysti itse ajattelemme olevamme koko maailman keskipiste ja aina oikeassa.


Totuus kuitenkin on, että kiinalaiset katsovat maailmaa omasta näkökulmastaan. Niin tekevät myös afrikkalaiset ja amerikkalaiset. Ja venäläiset.

Suomalaisten ja muiden eurooppalaisten voi olla vaikea ymmärtää tätä: jo historiallisten ja maantieteellisten seikkojen takia he katsovat maailmaa todella eri suunnasta kuin me.

Siksi olisi hyvä koittaa ymmärtää heidän pyrkimyksiään ja hyväksyä se, että Venäjä toimii useissa asioissa eri tavalla.

On niinkin, että vaikka Venäjän suhteet Euroopan maihin ovat nykyään hieman viileät, ellei jopa huonot, on sen imago muualla parempi. Venäjä katsoo muuallekin kuin länteen.


Venäjä on niin paljon muutakin kuin kuulemamme negatiiviset uutiset.

Ajatellaan vaikka näin päin: entä jos Venäjällä olisi miljoona pahaa ihmistä? Silti siellä on 144 miljoonaa tavallista, kunnollista ihmistä. Mitä he tekevät? Luultavasti elävät tavallista elämää.


Velivenalainen.fi pyrkii vahvistamaan ihmisten tietämystä Venäjästä ja tuomaan esille erilaisia asioita tekstin, kuvien ja videomateriaalin avulla. Venäjällä tapahtuu jatkuvasti, ja koska se on voimakas ja näkyvä kansainvälinen toimija, puhetta Venäjästä riittää ulkomaillakin. Sen tekemiset kiinnostavat.


FRENDEJÄ TURKISSA: BISNESTÄ, YHTEISTYÖTÄ JA HYVÄÄ FIILISTÄ









Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

SUOMEN ILMAVOIMIEN VAARALLINEN PROVOKAATIO

Venäläisten lentäjien rauhallinen, syksyinen lentopäivä Itämeren yllä sai karmivan käänteen, kun Suomen ilmavoimien Hornet-hävittäjät syöksyivät ahdistelemaan rutiinilennolla olleita venäläisiä. Viatt