• Admin

JATKOSOTA JA SUOMEN PRESIDENTIN VALHEET

Suomessa on kovasti muisteltu jatkosodan alkamista 80 vuotta sitten, eikä suotta. Olihan siinä kyse toisesta suuresta kampanjasta Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi toisen maailmansodan aikana. Ja se itsenäisyys onnistuttiin säilyttämään, mikä oli tärkeintä.


Nykyään kuitenkin ihmisille alkaa yhä kirkkaammin selvitä jatkosodan lähtökohdat ja todelliset tarkoitusperät siinä maailmantilanteessa.

On tullut selväksi, että alun perin Suomi oli lähdössä imperialistiseen hyökkäyssotaan, toiveenaan valloittaa elintilaa ja luoda Suur-Suomi. Tämä ajatus eli vahvana upseeriston keskuudessa, ja tätä ideologiaa oli opetettu ja istutettu nuorempiinkin ikäluokkiin, tuloksekkaasti.

Taustatekijänä oli äärimmäisen luja usko Saksan armeijan kykyyn ja voittamattomuuteen. Siihen aikaan, vuosina 1940 ja 1941, tämä usko oli varmasti perusteltua. Niin vakuuttavasti olivat saksalaiset onnistuneet sotatoimissaan muualla.

Olihan myös Suomella 1940-luvulla yksi maailman parhaista armeijoista. Siksi oli varmasti loogista uskoa Suomen ja Saksan yhteistyön tuovan tuloksen, johon voitaisi olla tyytyväisiä.


Viime päivinä Yleisradio on tuottanut laadukasta journalismia jatkosotaan liittyen. Pääuutislähetyksessä käsite "erillissota" luokiteltiin myytiksi, ja kerrottiin avoimesti, miten Suomi ja Saksa alkoivat keskustella yhteistyöstä jo kesällä 1940.

Pitkässä jutussa yle.fi -sivuilla kerrotaan hyvin monipuolisesti jatkosodasta. Mukana on myös presidentti Risto Rytin puhe, jonka hän piti radiossa jatkosodan alettua. Tuo puhe aiheuttaa pettymyksen: näinkö tämä asia esitettiin kansalle?


Vaikka Suomi oli valmistautunut olemaan osa tuhansien kilometrien pituista hyökkäysrintamaa, joka rynnistää itään päin, haluttiin asiat järjestellä niin, että näyttäisi kuin Neuvostoliitto olisi jälleen hyökännyt Suomeen. Suomi oli luovuttanut lentokenttiä saksalaisten käyttöön, ja sieltä käsin nämä pommittivat Neuvostoliittoa. Suomi oli myös ollut laskemassa miinoja mereen saksalaisten apuna, ja lähettänyt monia partioita jo rauhan aikana rajan yli Neuvostoliiton puolelle. Sitten vain odoteltiin, että Neuvostoliitto vastaa näihin Saksan ja Suomen toimiin.

Näin presidentti Ryti puhui:


Kansalaiset! Rauhaa rakastava kansamme, joka toista vuotta on jännittänyt voimansa äärimmilleen rakentaakseen maansa edellisen sodan jäljiltä, on taas joutunut raa'an hyökkäyksen kohteeksi. Jälleen on vihollinen tunkeutunut alueellemme (...)


Näin on alkanut toinen puolustustaistelumme. Neuvostoliiton uusi hyökkäys Suomeen on ikään kuin päätepiste politiikalle, jota se on Moskovan rauhanteosta lähtien harjoittanut (...)


Kummallista puhetta, kun kuitenkin hyökkäämään lähtivät. Olivatko nämä valheet vain keino motivoida kansalaisia "puolustamaan" maataan, itseään ja toisiaan? Ehkä tällä haluttiin luoda jonkinlainen psykologinen altavastaajan mentaliteetti kansalaisiin. Että nyt pitää raivokkaasti puolustautua henkensä edestä, ja juuri nyt se vaatii hyökkäämistä Neuvostoliittoon.

Olisihan presidentin pitänyt ajatella pitemmälle, ja tietää, että totuus tulee julki myöhemmin.


Olisi tuon puheen sisältö voinut olla asiallisempikin. Olisi voinut rehellisesti kertoa, että nämä ajat on sellaiset, että Euroopassa haetaan suuria ratkaisuja, ja Suomenkin pitää olla mukana valvomassa etujaan. Ja että koitetaan tosiaan ottaa Karjala takaisin, jospa sen jälkeen kaikki menisi hyvin ja saataisi pysyvä rauha.

Mutta tämä asiallinen tyyli ei olisi herättänyt niin paljon tunteita ja motivoinut ihmisiä taistelemaan.



Suomen armeijan erittäin hyvin onnistunut hyökkäys Neuvostoliittoon on tavallaan yksi tämän maan lyhyehkön historian suurimmista saavutuksista. Olkoonkin, ettei sitä juuri muistella.

Oletko koskaan kuullut jonkun kehuvat, että oli ne kovia sotureita, kun valtasivat isoja maa-alueita sieltä Karjalasta, ja vielä niin nopeasti? En ainakaan itse ole sattunut kuulemaan tällaista puhetta, enkä ole lukenut juttuja, joissa positiivisessa mielessä muistellaan suomalaisten valloituksia.

Kai se johtuu siitä, kun lopputulos ei ollutkaan voitokas. Tappio mikä tappio? Voihan tärkeää jääkiekko-otteluakin johtaa 5-0, mutta hävitä 5-6.

Se oli silti harvinainen ja ainutlaatuinen jakso Suomen historiassa. Varmaan monet ihmiset ovat tunteneet hiljaista ylpeyttä tuosta Suomen voitokkaasta valloitussodasta, kun on jatkosodasta ollut kyse. Siitä ei vain ole ollut sopivaa puhua, koska voitto oli vain väliaikainen. Vähän vaikea sitä olisi ollut hehkuttaa.


Myös yhteistyö saksalaisten kanssa taisi olla asia, josta ei joskus ennen haluttu juuri keskustella, eikä välttämättä vieläkään oikein huvita. Kenties joillekin äärikansallisille porukoille yhteistyö pahamaineisten natsien kanssa voi olla itseluottamusta antava fakta, vielä tänäkin päivänä.


Pakko myöntää, että olisi se varmasti kiva, jos nuo vallatut alueet olisivat nykyään osa Suomea. Ja miksei vielä enemmänkin. Mutta helppohan se nykyään on sanoa näin. Tekojen aika ja ratkaisujen aika oli jo kauan sitten, ja enää ei asiaan voi vaikuttaa.

Tässä kohtaa pitää toki muistaa, että huonomminkin olisi voinut käydä.

Jatkosodan lopputulos oli hyvä. Hyvin se meni, kun alussa hyökkäsivät todennäköisen voittajan mukana ja lopussa puolustautuivat tulevaa voittajaa vastaan.


Mutta palataanpa vielä tuohon ajatukseen valloitussodasta ja Suomen toimiin Itä-Karjalassa.

Ajatus Suur-Suomesta oli itse asiassa varmasti tärkeä motivoiva tekijä jatkosodan aikana. Vaikka kaikki eivät tästä olleet innostuneita, ja osa sotilaista kieltäytyi jatkamasta hyökkäystä vanhan rajan yli.

Uusien alueiden valtaamistahan perusteltiin silläkin, että olisi tarvittaessa varaa vetäytyä, eikä tarvitse ehkä käydä puolustustaisteluita alkuperäisellä omalla maalla. Se oli varmasti järkevä selitys.

Eihän se tietysti ole Suomelle tyypillistä, että vallataan joku alue ja liitetään se osaksi valtiotamme. Ja perustetaan sinne kovaotteinen, sotilasjohtoinen miehityshallinto, joka luokittelee alueen asukkaita näiden kielen ja etnisyyden perusteella. Tavallaan nämä toimet olivat kuitenkin loogisia. Pitihän sinne jonkinlainen hallintosysteemi luoda ja järjestellä asioita.


Nykyäänkään joka paikassa ei ole lopullista varmuutta valtioiden välisistä rajoista, ja siitä ketkä siellä määrää, kenelle se alue kuuluu. Vastaavan kaltaisia tilanteita on käynnissä monessa paikassa. Esimerkiksi Länsi-Saharassa Marokko on miehittänyt suurimman osan alueesta. Konfliktin osapuolina ovat myös paikallinen vapautusarmeija Polisario, Algeria ja entinen siirtomaaisäntä Espanja, jota on painostettu lähettämällä turvapaikanhakijoita Espanjan puolelle.

Myös Ukrainan seudulla on saman tyylinen juttu meneillään, samoin Etiopian ja Eritrean välillä. Ja kaikki muistavat riidat Gazan ja Israelin välillä, sekä Sudanin jakautumisen. Siellähän Sudanin kansanvapautusarmeija perusti Etelä-Sudanin valtion, kun äänestyksessä itsenäisyyttä kannatti 98 prosenttia ihmisistä.

Siispä Suomen ei tarvitsisi häpeillä tätä kauan sitten tehtyä valloitusta ja Itä-Karjalan miehitysvaihetta. Varmasti erittäin harvan valtion rajat ovat pysyneet samoina satoja vuosia. Löytyyköhän yhtään sellaista valtiota...


Tärkeintä on, että nykyään Suomen ja Venäjän välit ovat hyvät ja rajalle on löytynyt vakituinen paikka. Nykyään me yhdessä valvomme tämän maailmankolkan rauhaa, emmekä anna minkään kolmannen tai neljännen osapuolen sekaantua alueemme asioihin.




SUOMALAISET YLITTÄVÄT RAJAN TOHMAJÄRVELLÄ

VALLOITTAJAT SAAPUVAT


SUOMALAISTEN MIEHITTÄJIEN JÄÄPALLO-OTTELU KARHUMÄKI - ÄÄNISLINNA







Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

SUOMEN ILMAVOIMIEN VAARALLINEN PROVOKAATIO

Venäläisten lentäjien rauhallinen, syksyinen lentopäivä Itämeren yllä sai karmivan käänteen, kun Suomen ilmavoimien Hornet-hävittäjät syöksyivät ahdistelemaan rutiinilennolla olleita venäläisiä. Viatt